Syttyvät materiaalit sekoitettuna hapen kanssa ovat syttyviä heti, kun samassa tilassa on syttymislähde. Tässä leimahduspisteellä ja sen räjähdyspisteellä on merkitsevä rooli.
Leimahduspiste
"Leimahduspiste" kuvaa alinta syttyvien nesteiden lämpötilaa, jossa muodostuu syttyviä höyry-ilma-seoksia. Leimahduspiste tässä hybridiseoksessa voi olla alempi kuin yksittäisten komponenttien. Näillä höyry-ilmaseoksilla pitoisuussuhde määrittää, voiko räjähtävä ympäristö syntyä vai ei. Tämä kuvaa yksittäisten materiaalien räjähdysrajoja: Jokaisella syttyvällä materiaalilla on erityinen palamisalueensa, jossa räjähdys voi syntyä. Liian korkeissa pitoisuuksissa (raskas seos) ja liian alhaisissa pitoisuuksissa (laiha seos) räjähdystä ei tapahdu, mutta sen sijaan paikoillaan oleva reaktio tai ei palamisreaktiota ollenkaan. Seos voi reagoida räjähtävästi sytytettäessä räjähdysrajojen välissä.
Räjähdysrajat
Räjähdysrajat riippuvat kuitenkin paineesta, lämpötilasta ja happipitoisuudesta. Lisäksi siellä on kemiallisesti epävakaita aineita, kuten cesium, rubidium tai jopa valkoinen fosfori, jotka syttyvät vain kontaktista happeen tai ilmaan. Nämä aineet ovat pyroforisia eli ilmasta syttyviä. Näitä aineita käsiteltäessä on oltava erityisen varovainen. Tämä koskee myös pölyn kertymistä. Tällöin itsesyttymisen vaara kasvaa kertymän paksuuden mukaan. Pölyn eristävä vaikutus voi saada lämmön nousemaan, mikä johtaa itsesyttymiseen. Tietoja tarkoista leimahduspisteistä ja materiaalien räjähdysrajoista on käyttöturvallisuustiedotteessa. Jos räjähtävän alueen muodostuminen on mahdollista, on se kerrottu tiedotteessa.
